Pieni poika ja Hope-yhdistyksen tunnus

AsiakasTARINA: Hope-yhdistys

Joulumieltä yhdessä Hope-yhdistyksen ja Stockmannin kanssa

Hope-yhdistyksen ja Stockmannin yhteinen Hyvämieli 2015-joulukampanja antaa jokaiselle meistä mahdollisuuden tehdä jotakin hyvää. 20.11-15.12.2015 voit ostaa Hopen listalta löytyvälle lapselle tai nuorelle heidän toivelahjansa. Lahjat kääritään Stockmannin lahjapakettiin, mukaan voi liittää oman tervehdyksen ja Hope ohjaa paketin oikeaan osoitteeseen yhdessä Matkahuollon kanssa.

Toivelista löytyy 20.11. alkaen tavaratalojen kassoilta ja osoitteesta hyvamieli2015.fi. Toivelista -sovelluksen toteutuksesta on vastannut Cloudpointin sovelluskehitystiimi.

 

Yhteistyötä Hope-yhdistyksen kanssa vuodesta 2013

Lähtökohtana yhteistyömme alulle vuonna 2013 oli Hopen heikosti toimiva sähköpostijärjestelmä, jossa tallennustila oli jatkuvasti kortilla. “Sähköposti on meille tärkeä viestintäväline. Toimiva sähköposti on itse asiassa edellytys toiminnallemme - ensimmäinen yhteydenotto perheiltä tulee yleensä meilitse. Yhtään meiliä ei saisi siis jäädä bittiavaruuteen. Vaikeissa elämäntilanteissa kynnys tiedustella samaa asiaa uudelleen on asiakkaille jo liian korkea.”, kertoo Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Hopen siirtymistä Google for Work -sovelluksiin (nykyisin Google Workspace) tuettiin muutoksen aikana teknisellä tuen, muutoksenhallinnan ja koulutuksen voimin. Hostila kuvaa käyttöönoton olleen sujuvaa: “Paitsi että se toteutettiin toiveidemme mukaan nopeasti, käyttöönotosta tiedottaminen toimi erinomaisesti ja saimme tarvittavan määrän koulutusta sovellusten tehokkaaseen hyödyntämiseen. Koko prosessista jäi positiivinen fiilis.”

“Yhteistyö osui aikaan, jolloin jo tuskailimme viestinnän sujuvuuden kanssa. Yhteydenottomme johti yhteistyökuvioon, josta olemme erittäin kiitollisia. Itse asiassa Cloudpoint mahdollisti uudet työkalut ja toimivamman sähköpostin Hopen työntekijöiden ja vapaaehtoisten käyttöön sekä antoi myös samalla oman, sydämellisen panoksensa Hopen työn tukemiseen”, toteaa Hostila.

Osaamisen ylläpitoa ja Suomeen saapunut Google Apps for Nonprofits

Vuosien varrella Hopen henkilökuntaa on lisäkoulutettu tarpeiden mukaan. Toimivan viestintäjärjestelmän edut ovat heijastuneet myös vapaaehtoisten arkeen.

“Etenkin Drive on osoittautunut aikaa ja vaivaa säästäväksi sovellukseksi, joka toimii projekti-työskentelyssäkin mainiosti. Myös kalenteri toimii hienosti eri tiimien aikataulujen yhteensovittamisessa. Sähköpostin hakuominaisuudet sekä pienet, toimivat ja nyt jo tärkeiksi huomatut yksityiskohdat ovat saaneet kiitosta”, Hostila kertoo.

Kun Google toi voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille suunnatun Google Apps for Nonprofits -ohjelmansa (nykyisin Google for Nonprofits) syksyllä 2015 Suomeen, siirsimme Hopen ensimmäisten joukossa maksuttoman palvelun piiriin.

Hyvämieli 2015 -kampanja yhdessä Hopen ja Stockmannin kanssa

Samaan aikaan Nonprofitsiin siirtymisen kanssa yhteistyömme sai uuden suunnan ja kooditiimimme rakensi Hopelle Toivelista -sovelluksen, jonka kautta kaikissa Suomen Stockmann-tavarataloissa on mahdollista lahjoittaa lapsille heidän toivomiaan tuotteita Hyvämieli2015-kampanjan aikana 20.11-15.12.2015. 

Toivelista löytyy osoitteesta hyvamieli2015.fi ja Stockmann-tavaratalojen kassoilta. Kehittämämme sovelluksen kautta on mahdollista selata lasten tekemiä toiveita tuotteen, sukupuolen, iän ja sijainnin perusteella ja valita joukosta mieleisensä, maksaa se Stockmann tavaratalossa ja Hope huolehtii paketin toimittamisesta jouluksi lahjan saajalle. Kampanjasivuston taustalla jyllää Google Cloud Platform sekä Google Apps for Work.

Voimme todeta olevamme hyvin ylpeitä siitä, että saimme olla mukana luomassa tätä hienoa kampanjaa! 

Ollaanko sinunkin yhdistyksessäsi tai järjestössäsi valmiita muutokseen? Ota yhteyttä!