Asiakkaittemme tarinat
Haluamme nostaa asiakkaitamme ylöspäin. Cloudpoint on välittänyt Googlen palveluja noin 300 000 käyttäjälle. Siihen mahtuu monta onnistunutta yhteistyötä.
Hämeenkyrö
Hämeenkyrön päiväkodeissa opittiin keväällä 2021, että Chromebookit sopivat hyvin myös varhaiskasvatuksen opetusvälineiksi.
.png)
.jpg)
Rauma
Rauman perusopetuksessa oli jo suunniteltu Google for Education -ympäristöön siirtymistä, mutta koronakevät 2020 laittoi muutokseen vauhtia.
Rovaniemi
Ensimmäisena suomalaisena kaupunkina Rovaniemi siirtyi koko hallinnossaan käyttämään Googlen Workspace -palvelua ja Chromebook-tietokoneita yhteistyössä Cloudpointin kanssa.

Valkeakoski
Valkeakosken kaupunki tarvitsi kumppanin muutoksenhallintaan, kun perusopetuksessa siirryttiin Google for Education -palveluihin ja Chromebook-tietokoneisiin. Cloudpointin tuella siirtyminen Chromebook-laitteisiin toteutettiin Valkeakoskella nopeasti vuoden 2019 aikana.
Sotkamo
Sotkamossa hypättiin opetuksen digiloikka Cloudpointin avustuksella, kun ratkaisuksi valittiin Google Workspace for Education ja Chromebookit.


Pori
Muut käyttöjärjestelmät saivat jäädä, kun Porin kouluissa siirryttiin Google-ympäristöön. Chromebookit toimivat yhtä varmasti kuin lyijykynä ja vihko.
Hope-yhdistys
Cloudpoint loi Hope-yhdistykselle Toivelista-sovelluksen ja tuki siirtymässä Googlen sovelluksiin.


Hope-yhdistys - tarina jatkuu
Pandemian aika on lisännyt entisestään perheiden avuntarvetta, mutta onneksi myös ihmisten auttamisen halua. Järjestötyössä työkalujen täytyy toimia aukottomasti.
Lue Cloudpointin blogia, niin saat tietää uusista asiakastarinoista
Opettajan pedagoginen vapaus vs. tietosuoja -webinaari
29 elokuuta, 2023Tervetuloa Edudata.io:n ja Cloudpointin järjestämään Opettajan pedagoginen vapaus vs. tietosuoja -webinaariin tiistaina ...
Google muuttuu palvelutietojen käsittelijäksi – mitä tämä tarkoittaa?
25 elokuuta, 2023Google on ilmoittanut muuttavansa tietojenkäsittely toimintatapojaan. Cloudpointin Google-asiantuntuntijamme ja Edudata....
Koulureput täyteen hyödyllisiä tietoja
18 elokuuta, 2023Syksy on alkanut ja on aika pakata koulureput täyteen hyödyllisiä tietoja! Kuluvan vuoden aikana on kerennyt tapahtua pa...