Cloudpoint tukee asiakkaan omaa asiantuntijuutta

Neljä ihmistä työpöydän ääressä

Asiakas on oman työnsä paras asiantuntija, mutta rinnalle voi ottaa kumppanin, joka tukee asiakkaan organisaation omaa osaamista.

Kun valitset Cloudpointin asiantuntijakumppaniksesi pilviratkaisuihin, olemme rinnallasi suunnittelun ja käyttöönoton joka vaiheessa. Kokeneet, pilviratkaisut syvällisesti tuntevat osaajamme suunnittelevat sujuvat askeleet muutosprosessiin, huolehtivat palveluiden tietoturvallisesta käyttöönotosta ja kouluttavat henkilöstösi. 

Tietenkin asiantuntijamme ovat apunasi myös varsinaisen käyttöönoton jälkeen. Yhdessä voimme suunnitella organisaatiollesi pitkäaikaisen digistrategian. 

Delling Cloudin logo

laaja Kansainvälinen verkosto takaa osaamisen

Cloudpoint on osa monikansallista Delling Cloudia. Osaaminen ei lopu kesken, kun voimme antaa asiakkaan käyttöön parhaimman tietotaidon laajasta asiantuntijaverkostostamme. 

"Me emme ole kiinnostuneita pikavoitoista. Yhteistyö Cloudpointin kanssa on pitkäaikaista ja asiakkaan strategista toimintaa tukevaa. Haluamme, että opimme tuntemaan asiakkaamme ja asiakas meidät. Tämän ansiosta meillä on hyvin pitkäaikaisia asiakassuhteita."

Lauri Kaski, Cloudpoint Oy:n toimitusjohtaja

Asiantuntijapalvelut yrityksille

Asiantuntijamme auttavat sinua muutoksen suunnittelussa, uusien palvelujen käyttöönotossa, henkilöstön koulutuksessa ja vielä pitkään muutoksen ensiaskelten jälkeen työntekijöitäsi tukien. 

Lue lisää, miten asiantuntijamme auttavat yrityksesi Google Cloud -ympäristöön

Asiantuntijapalvelut oppilaitoksille

Oppilaitoksen tulee saada keskittyä opetukseen. Siksi pilviympäristöön siirtymisessä kannattaa käyttää asiantuntijoita, jotka tuntevat muutoksen kaikki vaiheet suunnittelusta opettajien tukemiseen saakka. 

Lue lisää, miten oppilaitos voi siirtyä pilvipalveluihin asiantuntijoittemme avulla

NÄIN ASIAKKAAT OVAT KOMMENTOINEET ASIAKASTUKEAMME: 

  • "Nopea ja selkeä ratkaisu kysyttyyn ongelmaan."

    Palaute asiakastuelle, 2021

  • "Sain helposti tuen kiinni s-postitse ja tuki osasi heti neuvoa ohjeet, miten pitäisi tehdä. Lämmin kiitos."

    Palaute asiakastuelle, 2021

  • "Erittäin ystävällinen palvelu puhelimitse!"

    Palaute asiakastuelle, 2021

  • "Reagointi oli nopeaa ja asiantuntevaa."

    Palaute asiakastuelle, 2021

  • "Hyvää asiakaspalvelua, asian selvitys ja vastaus oli nopeaa."

    Palaute asiakastuelle, 2021

  • "Asia otettiin heti käsittelyyn ja se ratkaistiin asiantuntevasti."

    Palaute asiakastuelle, 2021

  • "Saan aina pikaisesti ratkaisun ongelmiin jotka esitän."

    Palaute asiakastuelle, 2021 Palaute asiakastuelle, 2021

  • "Kaikki sujui kuten pitikin, kiitos."

    Palaute asiakastuelle, 2021