Hymyilevä naisopettaja valkoisen tussitaulun edessä

Cloudpointin Google for Education -koulutukset opettajille 

Maailman parhaimmat opettajat ansaitsevat maailman parhaimmat työvälineet ja monipuoliset taidot niiden käyttöön. Cloudpointin Google for Education -koulutusten avulla opettajat löytävät omat vahvuutensa ja oppivat kytkemään 2020-luvun työvälineet osaksi omaa ja oppilaiden oppimista.

Cloudpointin kolmeen osaan jakaantuvassa koulutusvalikoimasssa on monipuolisesti arjen opetustyötä tukevia koulutuksia esimerkiksi Google Classroomin, Chromebookin ja Google Driven käyttöön.

Valitse koulutuksista oppilaitoksesi tarpeisiin parhaimmin sopivat kokonaisuudet. Sopiessasi koulutuksista Cloudpointin asiantuntijoiden kanssa räätälöimme jokaisen koulutuksen vastaamaan vieläkin paremmin opettajakunnan toiveita. Kouluttajina toimivat Cloudpointin pedagogiset asiantuntijat, jotka ovat kaikki Googlen sertifioimia kouluttajia.

  • "Pitkästä aikaa nopein kaksituntinen. Hyvä koulutus!"

    Palaute koulutuksesta maaliskuussa 2021

  • "Erittäin hyvin vedetty setti. Mukavasti otettiin jengin kysymykset huomioon ja niihin vastattiin pätevästi."

    Palaute koulutuksesta syyskuussa 2020

  • "Erittäin selkeä ja eteneminen riittävän rauhallista näin työpäivän jälkeen. Sopivasti kertasi asioita. Well done!"

    Palaute koulutuksesta syyskuussa 2022

  • "Kiitos loistavasta koulutuksesta! Kouluttaja eteni rauhallisesti ja sitä oli helppo seurata."

    Palaute koulutuksesta lokakuussa 2020

  • "Tämä koulutus pitäisi olla jokaisella kunnan opettajalla ja ohjaajalla."

    Palaute koulutuksesta elokuussa 2021

  • "Olin tyytyväinen kaikkeen, selkeyteen ja esimerkkeihin."

    Palaute koulutuksesta elokuussa 2021

  • "Olipa ihan harvinaisen hyvä täsmäpaketti! Yleensä koulutuksissa on 90% tyhjänpäiväistä diipadaapaa, tässä ei ollut mitään turhaa."

    Palaute koulutuksesta syyskuussa 2022

  • "Loistava koulutus, tarpeeksi rauhallinen tahti. Keskitytään yhtään työkaluun ja sen eri käyttötapoihin."

    Palaute koulutuksesta helmikuussa 2022

Tutustu koulutustarjontaamme:

Peruskoulutukset

Peruskoulutukset (3 kpl) ovat valikoima perustaitoja opetuksen tueksi. Ne antavat vahvan perusosaamisen Google for Education -tuoteperheen hyödyntämiseen luokkahuoneessa. Käyttäjänhallintakoulutus mahdollistaa Google-ympäristön ylläpidon sekä koulun että kunnan tasolla.

Lue lisää peruskoulutuksista ja varaa omasi!

Jatkokoulutukset

Jatkokoulutukset (5 kpl) keskittyvät oppimiseen ja yhteistoimintaan sekä siihen, mihin peruskoulutukset jäivät. Jatkokoulutuksissa perehdytään Google Workspace for Educationin oppimista ja yhteistoimintaa tukeviin ydinsovelluksiin ja pyritään tukemaan organisaation yhteisöllisyyttä sekä opettajien ja oppilaiden vuorovaikutuksen läpinäkyvyyttä. Tarjoamme myös ydinsovellusten ulkopuolisten sovellusten koulutusta. Niistä Youtube-koulutus on tarkoitettu vain opettajien osaamisen kehittämiseen. 

Lue lisää jatkokoulutuksista ja varaa omasi! 

SYVENTÄVÄT KOULUTUKSET

Syventävät koulutukset valmentavat opettajia tuomaan oppilaiden ja opiskelijoiden osaamisen paremmin esille ja painottavat pedagogiikkaa sovellusten käytön taustalla. Aihe ja sopiva sovellus valitaan ikäluokkaa, oppiainetta ja käyttötarkoitusta parhaiten palvellen.

Lue lisää syventävistä koulutuksista ja varaa omasi! 
Sami Marttinen

Sami Marttinen

Google-sertifioitu kouluttaja ja valmentaja

"Oman osaamisen kehittämisessä pienet askeleet riittävän tiuhaan otettuina johtavat parhaimpaan lopputulokseen. Koulutuksemme mahdollistavat koko polun aina Google for Education -ratkaisujen alkeista niiden syventävään ammatilliseen käyttöön saakka."

Kysy meiltä lisää koulutuksista